Erilaisissa yrityksiä koskevissa, usein EU:sta lähtöisin olevissa lainsäädäntöhankkeissa säädetään nykyisin velvoitteiden laiminlyönnistä yrityksille hyvin raskaita sakkoja, seuraamusmaksuja ja muita sanktioita.

Kilpailuoikeuden alueella on jo pitkään totuttu korkeisiin seuraamusmaksuihin. Suuryritysten välisissä kartelleissa on paikallaankin, että seuraamus on hyvin tuntuva, jotta sen uhalla on riittävä yleisestävä vaikutus. Pelko suurista kilpailuoikeudellisista seuraamusmaksuista kuitenkin näyttää tätä nykyä estävän myös aivan järkevän oloista eri toimijoiden välistä yhteistyötä.

Uusi tietosuoja-asetus tulee voimaan koko EU:ssa toukokuussa 2018. Asetus sisältää yrityksille merkittäviä uusia velvoitteita ja vaatii paljon toimintatapojen uusimista sekä investointeja tietojärjestelmiin. Asetuksen tavoitteet ovat hyviä, mutta on huolestuttavaa, että velvoitteiden laiminlyönnistä voisi yritykselle seurata jopa miljoonaluokan sakkoja.

Parasta aikaa on eduskunnan lakivaliokunnassa käsiteltävänä rahanpesulainsäädännön kokonaisuudistus, joka johtuu EU:n neljännestä rahanpesudirektiivistä. Myös tuossa sääntelyssä tarkoitus on hyvä: rahanpesun ja terrorismin estäminen. Sääntely tuo kuitenkin tullessaan paitsi paljon lisää byrokratiaa, myös erittäin rankat sanktiot: esimerkiksi kiinteistövälittäjä, tilintarkastaja tai asianajaja voisi joutua maksamaan miljoonan euron määräisen seuraamusmaksun. Se voi tulla maksettavaksi silloinkin, kun on ainoastaan huolimattomuudesta rikkonut rahanpesulakia tai sen nojalla annettuja määräyksiä. Toki seuraamusmaksun määrääminen edellyttää vakavaa tai toistuvaa säännösten rikkomista, mutta silti voidaan kysyä, onko seuraamusjärjestelmä oikeasuhteinen.

Osana norminpurkutalkoita tulisikin pyrkiä harkitsemaan sitä, millaisia seuraamuksia yrityksille on kohtuullista säätää. 

Mikko Jalkanen
Jarkko Ruohola
 @JarkkoRuohola